Malin ja Jules: ”Yhdessä löysimme itsemme”

Missä matkanne alkoi? 
Jules: Vartuimme eri puolilla maailmaa, mutta meillä on monia samankaltaisia lapsuudenkokemuksia. Synnyin Kaliforniassa, ja äitini yritti pukea minut kimalteleviin vaaleanpunaisiin vaatteisiin, mutta halusin käyttää väljiä paitoja ja pussimaisia farkkuja – niissä tunsin oloni kotoisaksi. 
Malin: Ja kun minä oli pieni ja asuin Tukholmassa, olin tyypillinen poikatyttö, joka kieltäytyi käyttämästä hameita ja mekkoja – mitä usein kyseenalaistettiin. Mutta halusin vain voida olla oma itseni, halusin vain olla Malin.   
 
Milloin ymmärsitte, että poikkeatte normista? 
Jules: Kun olin viidennellä tai kuudennella luokalla, aloin huomata, etten ollut kuin muut tytöt. Siksi pakotin itseni käyttämään vaatteita, joita vihasin – kuten lyhyitä shortseja – saadakseni poikien huomion.  
Malin: Minäkin yritin sopeutua teini-iässä, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Vei aikaa ennen kuin uskalsin taas pukeutua kuten halusin. 

”En yrittänyt enää näyttää hyvältä miesten silmissä” 

Milloin palasitte takaisin maskuliinisiin tyyleihinne? 
Jules: Muutin Ruotsiin 3,5 vuotta sitten entisen poikaystäväni kanssa. Sitten tulin kaapista queerinä, lopetin suhteeni häneen ja aloin tutkia omaa maskuliinista puoltani uudelleen. 
Malin: Minun osaltani se tapahtui sen jälkeen, kun minä ja Jules tapasimme surffileirillä Portugalissa 2022. Silloin tunsin ensimmäistä kertaa, että voisin pukeutua 100 % maskuliinisesti, koska mikään ei estänyt minua. En yrittänyt enää näyttää hyvältä miesten silmissä.   
 
Mitä ennakkoluuloja kohtaatte useimmin?  
Malin: Yleinen väärinkäsitys on, että maskuliinisesti pukeutuvat lesbonaiset haluavat olla miehiä, mutta siinä ei ole mitään perää. Olen uskomattoman ylpeä naiseudestani ja olen luonteeltani hyvin naisellinen.  
Jules: Juuri niin, se on vain tapa pukeutua. Mutta asujemme ja lyhyiden hiustemme vuoksi meidät tulkitaan usein virheellisesti miehiksi, kun menemme naisille tarkoitettuihin paikkoihin.   
 
Onko jokin erityinen tapahtuma vaikuttanut teihin?  
Julia: Kyllä. Naisten WC:ssä vanhempi naishenkilö vaati, että poistuisimme sieltä ja käyttäisimme miesten WC:tä, koska ”näytimme miehiltä”. Vaikka yritimme selittää, hän jatkoi – se oli niin loukkaavaa, että aloin itkeä. 
Malin: Se tuntuu niin kurjalta nyt jälkeenpäin, koska emme koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Meidän tulee ikään kuin olla varuillamme joka kerta, kun menemme paikkaan, joka on vain naisille ja miettiä ”Kyseenalaistetaanko meitä tälläkin kertaa?”. 

”Me teemme, mikä tuntuu oikealta – emme, mitä odotetaan” 

Onko myös queer-suhteissa sukupuolirooleja? 
Malin: Kyllä, toisinaan maskuliiniselta näyttävän odotetaan omaksuvan “miehisen” roolin. Mutta emme yritä luoda heteronormia uudelleen. 
Jules: Paras asia ”masc for masc” -suhteessamme on, että meillä ei ole sellaisia rooleja. Teemme, mikä tuntuu oikealta – emme, mitä odotetaan. 
 
Miten olette kehittyneet sen jälkeen, kun aloitte seurustella?    
Malin: Olin ehkä 80-prosenttisesti oma itseni, kun tapasin Julesin. Mutta sinun kanssasi koen voivani olla täysin oma itseni ensimmäistä kertaa.  
Jules: Olen samaa mieltä. Ja matka oman maskuliinisen ilmaisumme löytämiseen on kulkenut monia eri reittejä. Mutta nyt tuntuu siltä, että olemme parantamassa sisäistä lastamme.  
Malin: Kyllä, tuntuu siltä, kuin ympyrä olisi sulkeutunut. Pieni poikatyttö Malin on nyt kasvanut isoksi ja on ”masc for masc” -suhteessa.   
 
Entä miten saa yhtä hienon suhteen kuin teillä on?  
Malin: Sanotaan, että on löydettävä itsensä ennen kuin voi löytää kumppaninsa. Mutta meille kävi täysin päinvastoin.  
Julia: Kyllä, olemme todella löytäneet itsemme, yhdessä.